Piirikaaviot piirretään tarpeen mukaan. Rakennukseen liittyviä piirikaavioita voi tulla esimerkiksi lämmitysjärjestelmästä, ulkovalaistuksesta tai vaikkapa varavoimakoneen liittämisestä talon sähköjärjestelmään.
0 Comments
Murtoilmoitinjärjestelmästä piirretään murtoilmoitinkaavio, josta ilmenee tunnistimien, ovikytkimien, käyttöpaneelin ja murtoilmoitinkeskuksen sijainti sekä järjestelmän kaapeloinnit. Murtoilmoitinjärjestelmällä voidaan suojata kiinteistöä ja kiinteistöllä olevaa omaisuutta, esimerkiksi omistajan ollessa matkoilla. Järjestelmä voidaan ohjelmoida antamaan hälytys vartiointiliikkeelle tai omistajan puhelimeen. Rakennuksen paloilmoitinjärjestelmästä tehdään paloilmoitinkaavio. Paloilmoitinkaaviossa esitetään paloilmoittimien sijoituspaikat sekä järjestelmän kaapeloinnit. Palovaroitinjärjestelmän tehtävänä on havaita alkava palo mahdollisimman nopeasti ja tehdä hälytys, jotta rakennuksessa oleville henkilöille ei aiheudu hengenvaaraa. Paloilmoitinjärjestelmä voi hälyttää joko pelkästään kiinteistössä tai tehdä myös automaattisesti hälytyksen pelastuslaitokselle. Maadoituskaaviossa esitetään kiinteistön maadoitus- ja potentiaalintasauskytkennät. Maadoitukset ja potentiaalintasaukset ovat sähköturvallisuuden kannalta tarkasteltuna erittäin tärkeä osa sähkölaitteistoa. Maadoituksen tärkeimpänä tarkoituksena on rajoittaa kosketus- ja askeljännitteitä vian sattuessa. Lisäksi maadoituksen tarkoituksena on estää vaarallisten jännitteiden siirtyminen järjestelmien välillä, estää vaarallisten vuotovirtojen, kipinöiden ja valokaarien siirtyminen ja valokaarien syntyminen sekä mahdollistaa vika- ja maasulkusuojaus. Potentiaalin tasauksilla ja maadoituksilla voidaan myös parantaa laitteistojen häiriösuojausta. Kiinteistön yleiskaapelointijärjestelmästä tehdään yleiskaapelointikaavio. Kaaviossa esitetään atk- pistorasioiden sijoituspaikat sekä järjestelmän kaapeloinnit ja kaapelityypit. Tämän kohteen kaapeloinnissa käytetään kategorian 6 parikaapelia, kuten viestintäviraston määräys edellyttää. Kaaviossa esitetään myös talojakamon sijainti, josta kaapelointi atk-pisteille tehdään. Standardin mukainen yleiskaapelointijärjestelmä mahdollistaa tietoliikenteen ohella verkon hyödyntämisen monien muiden sovellusten käytössä. Yleiskaapelointia voidaan käyttää vaikkapa kiinteistön taloautomaatiojärjestelmien ohjaukseen. Yleiskaapelointi tehdään nykyään usemmiten 4G-verkkona. Antennijärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka koostuu kiinteistön antenneista, kaapeloinneista, vahvistimista sekä muista laitteista ja huonekohtaisista antennirasioista. Järjestelmää käytetään televisio- ja radio-ohjelmien vastaanottamiseen. Antennijärjestelmää suunniteltaessa tulee miettiä huoneiden käyttötarkoitusta ja sitä miten huonejärjestystä saatetaan tulevaisuudessa muuttaa. Hyvin sijoitetut antennirasiat mahdollistavat antennilähetysten vastaanoton ilman jatkojohtoja, vaikka esimerkiksi televisio siirrettäisiinkin huoneen toiselle seinälle. Johdotuspiirustuksissa on esitetty kiinteistön pistorasioiden ja valaistusten johdotukset. Johdotukseen merkitään kaapelien johdinmäärä. Piirustukseen merkitään myös pistorasia- ja valaistusryhmät. Ryhmittelyä tehtäessä on pyrittävä jakamaan mahdollisimman tasaisesti kolmen vaiheen kesken. Ryhmittelyssä voidaan pitää yleisohjeena enintään kymmenen kulutuspisteen laittamista saman sulakkeen perään.
Aluksi suunnittelijamme suunnittelee ehdotuksen asiakkaan toiveiden mukaisesti. Asiakas saa tutustua rauhassa suunnitelmaan, jonka jälkeen se käydään yhdessä läpi saman pöydän ääressä. Suunnittelijamme ehdottaa ideoitaan oman kokemuksensa pohjalta, mutta ottaa silti huomioon asiakkaan tarpeet. Pistorasioiden sijoittelussa on mietittävä, miten esimerkiksi olohuoneen kalustejärjestys voi tulevaisuudessa muuttua. Pistorasioita pitää olla riittävästi, jotta kaikille laitteille riittää paikka ilman jatkojohtojen tai haaroittimien käyttöä. Olohuoneen tv- tason taakse tarvitsee asentaa yllättävän monta pistorasiaa, jotta esimerkiksi televisiolle, digiboxille, kotiteatterille, Blu-ray soittimelle ja pelikonsolille riittää paikat. Keittiön ja kodinhoitohuoneen tasoille asennetaan myös pistorasioita, jotta esimerkiksi sähkövatkaimen ja silitysraudan käyttö on helppoa. Valaistuspisteiden suunnittelu on tehtävä siten, että tilassa on riittävä valaistus. Työtasoille asennetaan riittävä työpistevalaistus. Valaisimien sijoittelussa ja valinnassa huomioidaan tilan asettamat vaatimukset ja visuaalinen sopivuus. Ulkovalaistukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta se mahdollistaa ulkoalueiden sujuvan käytön ja parantaa talon yleisilmettä. Ulkovalaistuksen ohjaukseen kannattaa usein käyttää hämäräkytkimillä varustettuja liiketunnistimia, jotta valot syttyvät automaattisesti pihaan saavuttaessa eivätkä valot jää turhaan päälle. Sähkösuunnitelma on enemmän kuin viranomaisia varten pohjapiirustukseen piirreltyjä pistorasioita ja johtoja. Sähkösuunnitelma määrittää erittäin suuren osan rakentamisen kokonaiskustannuksista. Sähkösuunnitelman laadukkuuteen kannattaa panostaa. Huonon sähkösuunnitelman takia voi sähköurakkasi hinta tulla maksamaan 10.000 eurosta aina 40.000 euroon asti. Laadukas sähkösuunnitelma auttaa sinua ennustamaan erittäin tarkasti sähköurakoinnin kustannukset sekä säästämään tuhansia euroja.
Miksi kannattaa palkata erillinen sähkösuunnittelija?
Oletko ikinä miettinyt, mitä kirjaimet B tai C tarkoittavat automaattisulakkeessa/johdonsuojakatkaisijassa/stotsissa? Johdonsuojakatkaisijat luokitellaan kirjainten perusteella eri luokkiin niiden katkaisunopeuden ja -kyvyn mukaan. Yleisimpiä ovat C- ja B-laukaisukäyrällä olevat sulakkeet. Erilaisia laukaisukäyriä tarvitaan, jotta sulake saadaan laukeamaan oikosulun seurauksena oikeaan aikaan suhteessa muihin johdonsuojiin. Selektiivisyydellä pyritään rajaamaan sähköverkon vikatilanteen häiriöt mahdollisimman pienelle alueelle. Tämä tarkoittaa sitä, että lähinnä oikosulkua oleva suoja laukeaa ensin. Epäselektiivinen tilanne olisi sellainen, jossa esimerkiksi pistorasiaan kytketty jatkojohto polttaa ensimmäisenä Olkiluodon voimalaitoksen pääsulakkeen, eikä sitä autotallin ryhmäkeskuksessa olevaa lähintä johdonsuojaa. Hanskavakiona on voidaan pitää sitä, että
Johdonsuojakatkaisijat luokitellaan seuraavasti:
K, Z ja A ovat aina valmistajakohtaisia laukaisukäyriä. Sana 'stotsi' juontaa juurensa STOTZ-merkkisestä automaattisulakkeesta. Saksalainen Stotz-Kontakt kehitti maailman ensimmäisen automaattisulakkeen 1800 luvun lopussa. |
SuunnittelijanAjatuksia yksityisille talonrakentajille sähköstä, suunnittelusta ja sähkösuunnittelusta. Arkisto
June 2023
Tägit
All
|